Maa-aineshankkeesta keskusteltiin Sakarinmäessä

Östersundomin maa-ainesten sijoituspaikkojen ympäristövaikutusten arvionnista järjestettiin kaikille avoin työpaja maanantaina 18.5.2015 Sakarinmäen koululla.
Työpajaan osallistui noin 25 asukasta, joista osa edusti paikallisia yhdistyksiä tai seuroja.

Työpajassa tutustuttiin maa-aineshankkeen taustoihin ja vaihtoehtoihin sekä YVA-menettelyn toteuttamistapoihin. Illan aikana oli mahdollista ottaa kantaa hankkeeseen, hankevaihtoehtoihin ja ympäristövaikutuksiin sekä tuoda esille hankealueilla ja niiden lähiympäristössä olevat tärkeät kohteet.

yvatyopaja2_180515Alustuksissa kuultiin Östersundomin maa-aineshankkeesta ja YVA-menettelystä.

Työskentely tapahtui karttojen äärellä teemapisteittäin. Teemapisteillä käsiteltiin muun muassa ihmisten elinoloihin, liikenteeseen, luontoon ja vesistöihin liittyviä asioita. Etenkin liikennejärjestelyt sekä alueen virkistyskäyttömahdollisuudet herättivät runsaasti keskustelua.

yvatyopaja1_180515

Työskentely tapahtui karttojen äärellä teemapisteittäin. Teemapisteiden vetäjät ohjasivat työskentelyä.

Keskustelu oli illan aikana vilkasta, ja tilaisuudesta saatiin hyviä eväitä hankkeen jatkosuunnitteluun sekä YVA-menettelyyn. Illan aikana saatu palaute käsitellään ja huomioidaan. Lämmin kiitos kaikille osallistujille!

Työpajan 18.5. aineistot:

Lisätietoa ympäristövaikutusten arvioinnista >>

Lisätietoa työpajasta >>

Teksti: Taika Tuunanen. Kuvat: Timo Huhtinen / Sito

Kommentoi